KotiUutisetIL: Opiskelijatapahtuma peruttiin aivan yllättäen, vaikka sen piti olla turvallinen

IL: Opiskelijatapahtuma peruttiin aivan yllättäen, vaikka sen piti olla turvallinen


Old Town Appro -tapahtuma oli tarkoitus järjestää syyskuun lopulla Tallinnassa ja siinä olisi ollut tarkoitus kiertää baareja ja ravintoloita. Tapahtumajärjestäjän mukaan paikalle olisi tullut noin 500 ihmistä.

Vielä keskiviikkona tiedotettiin, ettei esteitä tapahtuman järjestämiselle ole ja heidän Instagram-tilillään kirjoitettiin muun muassa seuraavaa:

”Viro näyttää tällä hetkellä kartalla vihreää ja siellä kaikki toimii tällä hetkellä normaalisti. (Anniskelu loppuu tällä hetkellä julkisissa ravintoloissa 23.00, mutta tämä ei haittaa meitä koska esimerkiksi jatkomme ovat yksityistilaisuus)”

”Tällä hetkellä myös laivaliikenne sekä rajat ovat normaalisti auki kuin myös molempien maiden ravintolat sekä baarit. Kummassakaan maassa ei ole pakollista karanteenia joten maiden välillä voi matkustaa normaalisti.”

”Tällä hetkellä tapahtuma on käytännössä yhtä turvallinen kuin käynti kotikaupunkisi ruokakaupassa.”

Voit katsoa päivityksen alta tai täältä.

View this post on Instagram

Heipä hei Appro kansa! Olemme saaneet paljon kysymyksiä tapahtuman kohtalosta ja tässäpä hieman vastauksia tämän hetken tilannetta silmällä pitäen. Olemme keskustelleen Tallinkin kanssa, Lehtimäen Matkojen sekä Tallinnan rastiravintoloiden. Emme näe syytä tällä hetkellä miksei tapahtumaa voitaisiin järjestää. Viro näyttää tällä hetkellä kartalla vihreää ja siellä kaikki toimii tällä hetkellä normaalisti. (Anniskelu loppuu tällä hetkellä julkisissa ravintoloissa 23.00, mutta tämä ei haittaa meitä koska esimerkiksi jatkomme ovat yksityistilaisuus) Tällä hetkellä myös laivaliikenne sekä rajat ovat normaalisti auki kuin myös molempien maiden ravintolat sekä baarit. Kummassakaan maassa ei ole pakollista karanteenia joten maiden välillä voi matkustaa normaalisti. Laivalla, terminaalissa, hotellissa sekä baareissa on saatavilla käsidesiä ja pinnat puunataan useasti päivässä. Tällä hetkellä käytämme edelleen Lehtimäen Matkojen normaaleja peruutusehtoja. Jos kuitenkin olet kipeä tai tunnet olosi heikoksi ennen reissua niin toivomme että jäät kotiin. Lääkärintodistusta vastaan palautamme matkarahat. Tällä hetkellä tapahtuma on käytännössä yhtä turvallinen kuin käynti kotikaupunkisi ruokakaupassa. Suomesta lähtee tällä hetkellä noin 500 ihmistä joten mistään megalomaanisesta tapahtumasta ei voi puhua vielä tänä vuonna. Olemme jatkuvasti yhteydessä yhteistyökumppaneihimme sekä seuraamme tilanteen kehittymistä päivittäin. Jos tilanne näyttää siltä, että emme pysty järjestämään tapahtumaa turvallisesti niin siinä vaiheessa tapahtuma perutaan tai siirretään, mutta tällä hetkellä tähän ei ole syytä. Terveisin: Old Town Appro – team

A post shared by Oldtownappro (@tallinnanappro) on

Iltalehti selvitti perusteluja kyseisen tapahtuman järjestämiselle ja soitti lippuja myyvälle Lehtimäki Matkoille ja sieltä saatiin kiinni Lehtimäki Groupin myyntijohtaja Sanna Lehtimäki, jonka kertoi, että he vain operoivat matkan. Lehtimäki sitten tiedotti torstaina, että appro siirtyy ensi vuoteen.

Tämän jälkeen Iltalehdelle soitti Antti Saarela, joka on tapahtuman järjestävän yrityksen edustaja. Hän vahvisti tapahtuman siirtymisen ja kertoi, että lipun ostaneilla on mahdollisuus tietyn aikaa perua matka ja saada rahat takaisin.

Saarela kertoo, että tapahtuma päätettiin kuitenkin perua ja siihen vaikutti saatu palaute ja yhteistyökumppanien kanssa käydyt uudet keskustelut. Tapahtuma peruttiin jo toistamiseen, sillä alunperin sen piti olla maaliskuussa.

Alta tai täältä voit katsoa Instagramiin julkaistun tiedotteen tapahtuman peruuttamisesta.

Lähde: Iltalehti

Kuva: Pixabay





SUOSITUIMMAT