KotiPelitMr Green: Tänä vuonna saadaan vajaan kuukauden verran helteitä!

Mr Green: Tänä vuonna saadaan vajaan kuukauden verran helteitä!



Helteitä ei ole aivan vielä näköpiirissä, mutta lämpimiin tunnelmiin päästään vaikkapa veikkaamalla tulossa olevien hellepäivien lukumäärää.

Viime vuonna lämpömittari kipusi jossain päin Suomea yli 25 asteeseen yhteensä 38 päivänä, joista kolme oli syyskuun puolella. Vuonna 2018 hellepäiviä mitattiin peräti 64, joista yksi oli syyskuussa. Vuonna 2016 hellepäiviä oli 35. Vuosien 2017 ja 2015 kesät muistetaan kylmyydestään, sillä molempina vuosina hellepäiviä oli vain 19. Vuosi 2015 erottui näistä kahdesta hyytävyydellään, sillä tuolloin kunnon porotuksesta päästiin nauttimaan vasta elokuussa, jota ennen helleraja oli ylitetty vain neljänä päivänä.

Mr Greenin kertoimenlaskijat ennustavat tälle kesälle varsin mukavia kelejä, sillä vedonlyönnissä pienimmän kertoimen vaihtoehtona on 24-27 hellepäivää. Seuraavaksi pienimmän kertoimen saa 28-31 hellepäivää.

Kylmää suvea eivät Mr Greenin kertoimenlaskijat tälle vuodelle ennusta, sillä korkeintaan 19 hellepäivää ennen syyskuuta palauttaisi rahat takaisin kuusinkertaisesti. Toisaalta myöskään vuosien 2019, 2018 ja 2016 kaltaiseen käristyskupoliin ei Mr Greenillä uskota, sillä vähintään 32 hellepäivää takaisi jopa 9-kertaisen voiton.

Oletko samaa mieltä kertoimenlaskijoiden kanssa, vai tahkoaako sääsammakko, -etana tai muu ennustusepeli sinulle sievoisat voitot?

Kertoimet: Hellepäivät Suomessa ennen 1.9.2020?

19 tai vähemmän                 6.00

20-23                                  4.00

24-27                                  2.00

28-31                                  3.00

32 tai enemmän                   9.00

Lähde ja pelikohde: Mr Green

Kuva: Pixabay





6695 KOMMENTIT

  1. how to win pokies nz, cash online poker canada and united kingdom
    pokies no deposit bonus, or united statesn online casino with free play no deposit (Gaston) casino minimum
    deposit $10

  2. Консультация семейного юриста поможет быстро разобраться в сложных жизненных ситуациях: развод, раздел имущества, алименты, споры о детях и брачные договоры. Перейдя по запросу [url=https://semeynyy-yurist1.ru]хороший юрист по семейным делам[/url] – специалист объяснит ваши права, оценит перспективы дела и предложит оптимальный план действий. Получите профессиональную юридическую помощь и ответы на все вопросы по семейному праву.

Kommenttien lisääminen on estetty.

SUOSITUIMMAT