Lukijamme muistelee hurjaa 90-luvun loppuaan, kun hän halusi tyttöystävänsä luokse hinnalla millä hyvänsä.
Se oli ysärin loppuvuosia. Olin saanut alle vuosi sitten ajokortin ja löytänyt naisen itselleni. Harmi vain, että hän asui yli kahden tunnin ajomatkan päässä. Edellisestä tapaamiskerrasta oli jo lähes kolme viikkoa ja ikävä vaivasi kovin, panetuksesta puhumattakaan. Olin kuitenkin töissä viikonloppuna, vuoro loppui vasta lauantaina puolilta öin.
Tulin aika väsyneenä kotiin, mutta pään tyynyyn painamisen sijaan otin sitten isäukon auton ja kävin tankkaamassa siihen bensaa. Moottoritielle päästyäni mietin, että mistä tienhaarasta pitäisi kääntyä, kun en ollut kyseistä taivalta koskaan ajanut autolla. Soittelin sitten kaverilleni, joka antoi ohjeita puhelimitse.
Huomasin puhelimessa puhuessani, että ohjaus alkoi tuntumaan kovin kevyeltä. Vilkaisin nopeusmittariin ja säikähdin – 190 kilometriä tunnissa! Kaasujalka oli huomaamatta painunut pohjaan asti puhelun aikana. Tie oli hyvässä kunnossa ja rajoitus 120 km/h, mutta aika reipasta ylinopeutta siinä laskettelin. En tohtinut jarruttaa kovassa vauhdissa, joten nostin vain jalan kaasulta ja annoin auton hidastua itsekseen.
Lopulta sitten pääsin perille ja naiseni odotti perillä innoissaan. Hän oli aina sellainen spontaanista toiminnasta syttyvä, joten eikun vaatteet päältä ja työ- ja kouluviikon paineet kerralla pois. Jäin vielä pariksi tunniksi kyläilemään, en nukkunut yhtään. Lopulta ajattelin, että pakko alkaa suhailemaan takaisin, jotta kerkeän viedä auton pois ennen kuin sen puuttuminen huomataan.
Takaisin tullessa alkoi ramaisemaan armottomasti, joten otin pienet nokoset jollakin parkkipaikalla. Heräsin todella äkäiseen puheluun, kun isäukko soitti ja haukkui minut pystyyn. Kirosin huonoa tuuriani ja isän liian aamuvirkkua luonnetta, kello oli vasta hieman yli kuusi aamulla. Lähdin ajamaan ja väsytti edelleen rankasti.
Kun matkaa oli enää noin 30 km, nukahdin rattiin. Heräsin kuitenkin voimakkaaseen tärinään, kun auto ajautui pientareelle ja sain auton käännettyä tielle ennen törmäämistä aitaan. Se säikäytti pahanpäiväisesti ja adrenaliini alkoi virrata. Avasin ikkunat selälleen ja rupesin laulamaan jonkun radiobiisin tahdissa pysyäkseni hereillä.
Kotona odotti tietysti paskamyrsky, mutta se meni ajan kanssa ohi. Lykkäsin vielä isäukolle satamarkkasen, jolla sai auton tankin täyteen.
– HurjaNuoruus
Kuvituskuva: Pixabay