Site icon Härdelli

Suomalaisen videopelimarkkinan ennustetaan kasvavan tulevina vuosina

pelaaminen-unsplash

Suomalaiset pelifirmat ovat jo pitkään olleet maailmalla erittäin arvostettuja. Suomesta on noussut kiitettävä määrä pelialan yrityksiä, jotka ovat menestyneet niin konsolipelien, PC-pelien kuin mobiilipelienkin saralla.

Suurimpien menestystarinoiden joukossa ovat muun muassa sellaiset hittipelit, kuten Max Payne, Rally Trophy, Clash of Clans ja tietysti Angry Birds. Yhteensä suomalaiset pelifirmat ovat tienanneet tuotteillaan kymmeniä miljardeja euroja. Täydellinen onnistuminen voi siis lihottaa omistajien pankkitiliä hetkessä tuntuvasti.

Vaan millaiset ovat suomalaisen videopelimarkkinan näkymät tulevina vuosina? Katsetta ei tarvitse kääntää edes kovin kauas kohti horisonttia nähdäkseen, että luvassa voi hyvinkin olla jälleen uusi kulta-aika suomalaiselle peliteollisuudelle.   

Aiemmat menestystarinat poikivat lisää menestystä

Kun puhutaan peliteollisuuden kulta-ajasta Suomessa, on ensin vilkaistava noin vuosikymmenen taakse. Tuolloin monet suomalaiset tarttuivat tilaisuuteen ja löivät läpi omien startup-yritystensä avulla. Tähän porukkaan kuuluvat muun muassa jo mainitun Clash of Clansin valmistanut Supercell sekä Frogmind, joka tunnetaan Badlands-pelisarjastaan.

Vaikka likipitäen kaikki näistä huippumenestyneistä suomalaisista pelifirmoista on jo myyty isolla rahalla ulkomaille, elää niiden perintö Suomessa edelleen. Näiden firmojen palkkalistoilta ja johtoportaasta löytyy nimittäin paljon ihmisiä, joilla on varaa kokeilla samaa menestysreseptiä uudelleen, mikäli tilaisuus osuu kohdalle. 

Juuri nyt näyttäisi siltä, että aika on jälleen kypsä uusille projekteille. Esimerkiksi tekoäly on ottanut viime aikoina huimia harppauksia eteenpäin, ja sen mahdollisuuksista puhutaan tällä hetkellä lähes alalla kuin alalla. Myös mobiilipelaaminen on edelleen todella suosittua, eikä lohkoketjuteknologiaakaan sovi pelialalla unohtaa.

Uusimmat suomalaiset videopelifirmat viime vuosina

Suomesta löytyy jo kymmeniä pieniä pelifirmoja, joilla on kaikilla oma ideansa sen suhteen, mihin videopelaaminen on jatkossa menossa. Osa firmoista ei ole vielä kertonut uusista projekteistaan sen tarkemmin, toiset taas esiintyvät mediassa mielellään ja markkinoivat näin pelejään jo hyvissä ajoin. 

Kuten yllä jo kerroimme, on firmojen taustalla usein kokeneita suomalaisnimiä, jotka ovat niittäneet menestystä alalla ennenkin. Moni rahoittaa uuden firmansa itse, toiset taas ovat saaneet rahoitusta myös vanhoilta yrityksiltään, jotka ovat tätä nykyä ulkomaalaisomistuksessa.

Tässä viisi kiinnostavaa suomalaista pelifirmaa ja projektia, joita kannattaa seurata: 

  1. Channel 37 – Tämä pelifirma on perustettu vuonna 2021, ja sen taustavoimista löytyy esimerkiksi Redlynxin perustajana tunnettu Antti Ilvessuo. Channel 37 valmistaa ensimmäistä konsoli- ja tietokonepeliään.
  2. Cosmic Lounge – Vuonna 2022 perustettu yritys valmistaa mobiilipelejä. Sen perustajista löytyy muun muassa Rovion ja Next Gamesin palkkalistoilla toimineita nimiä.
  3. Phantom Gamelabs – Supercellin siemenrahoituksella vuonna 2022 perustettu pelifirma keskittyy tekoälyn hyödyntämiseen pelaamisessa. Se valmistaa parhaillaan uutta peliä.
  4. Tribo Games – Play Venturesin ja Sisu Gamen rahoittama yritys, joka perustettiin sekin vuonna 2022. Tribo Games on julkaissut jo yhden lohkoketjuteknologiaa hyödyntävän pelin, mobiilissa ja PC:llä toimivan Rumble Arcaden.
  5. Mainframe Industries – Islantilaisten ja suomalaisten yhteisomistuksessa oleva yritys, jonka tunnetuin suomalaisnimi on Remedylläkin työskennellyt Sulka Haro. Vuonna 2019 perustettu firma valmistaa Pax Dei -nimistä MMORPG-peliä.

Ilmaisuus on edelleen päivän sana

Tänä päivänä valmistetaan entistä vähemmän videopelejä, joiden lataamisesta on maksettava heti rahaa. Kuluttajat odottavat pääsevänsä pelaamaan uusia mobiilipelejä ilmaiseksi, eikä suoran latausmaksun pyytäminen ole välttämättä se paras valinta. Yleensä maksaminen tapahtuu jossakin myöhemmässä vaiheessa. Poikkeuksen tähän muodostavat oikeastaan vain perinteiset, yksin pelattavat konsoli- ja tietokonepelit.

Monessa tapauksessa moderni videopeli voi olla jopa täysin ilmainen. Hyvänä esimerkkinä tästä toimivat esimerkiksi Fortnite ja Rocket League, jotka ovat molemmat netissä pelattavia konsoli- ja tietokonepelejä. Niitä voi pelata ilmaiseksi niin kauan kuin haluaa, eikä ominaisuuksia ole karsittu. Sen sijaan maksaville asiakkaille tarjotaan lisäpalveluita, kuten uusia asusteita pelihahmoille ja muuta vastaavaa.

Kasinopelaaminen kasvaa Suomessa uuden lainsäädännön myötä

Suomalaisen videopeliteollisuuden ohella myös netissä pelattavat kasinopelit ovat kasvattamassa suosiotaan Suomessa. Pelimarkkina elää tässäkin tapauksessa merkittävää aikaa, sillä Suomen hallitus on tehnyt päätöksen kasinomarkkinan avaamisesta vuoden 2025 aikana.

Tarkemmin sanottuna tämä tarkoittaa lisenssijärjestelmään siirtymistä. Uuden suomalaisen kasinolisenssin myötä myös ulkomaiset pelifirmat saavat markkinoida pelejään Suomessa, kunhan ne ovat täyttäneet lisenssiehdot. Aiemmin markkinointi suomalaispelaajille on ollut kiellettyä muilta paitsi Veikkaukselta. Kyseessä on käytännössä täysin uusi pelimarkkina, jonka kehittymistä jäämme seuraamaan suurella mielenkiinnolla.

Yhteenveto kristallipallomme näkymistä suomalaisessa pelimarkkinassa

Kristallipallomme näyttää suomalaiselle pelimarkkinalle voimakasta kasvua. Aika on erittäin otollinen uusille innovatiivisille yrityksille, ja onneksi Suomessa on edellisen kulta-ajan jäljiltä paitsi osaamista, myös pääomaa ja uskallusta niiden perustamiseen.

Uutta teknologiaa on tarjolla monessa eri muodossa, mikä antaa markkinalle myös kaivattua leveyttä. Kaikkien ei tarvitse kalastaa samoilla apajilla, vaan rahavirtoja löytyy niin lohkoketjupelien, mobiilipelien kuin konsoli- ja videopelienkin muodossa.

Oli valittu peliryhmä sitten mikä tahansa, tekoäly tarjoaa erilaisia mahdollisuuksia. Sen avulla voi muun muassa muokata pelejä yhä paremmin pelaajien henkilökohtaisten mieltymysten mukaiseksi. Mihin kaikkeen muuhun se vielä pelialalla pystyykään? Sitä ei näe edes meidän kristallipallomme. 

Exit mobile version