Site icon Härdelli

Seiska: Johanna Tukiainen kertoo arjestaan – ”syön, masturboin ja nukun”

johanna-tukiainen-kuva

Kuva: YouTube

Kohublondi Johanna Tukiainen oli aiemmin otsikoissa entisen miehensä Paulin kanssa tapahtuneista episodeista. Paulin poistuttua kuvioista Johanna on jatkanut elämäänsä.

Johannalta tiedusteltiin tämän julkisella sometilillä treffipyynnöistä. Tukiainen esiintyy salaisella tilillään peitenimellä.

– Näen, että monet miehet lähettävät treffikutsuja sinulle Facebookin kautta, kuuluu kommentti.

Samalla Johannaa varoiteltiin treffiseuran etsiskelijöiden taustoista. Johanna vastasi tyhjentävästi kommenttiin.

– En enää ole kiinnostunut miehistä. Minä vain masturboin, syön ja nukun. Olen saanut tarpeekseni miehistä, Johanna kirjoitti suomeksi suoraan käännettynä.

Aiemmin Johanna kertoi hakeneensa treffikumppaneita Ruotsista, mutta nuo ajat ovat takanapäin. Aiemmin tapetilla oli Tukiaisen 70-vuotiaaseen äitiinsä, Marja Tukiaiseen, kohdistama pahoinpitely.

Viime syksynä Tukiainen tuomittiin törkeästä lapsikaappauksesta, kun hän vei Veijo Lallin kanssa lapsensa luvattomasti ulkomaille. Lalli ja Tukiainen olivat kihloissa vuonna 2015, mutta erosivat vuotta myöhemmin.

Tapahtumien seurauksena Johanna sai valvontarangaistuksen, ja hänet määrättiin myös psykiatriseen hoitoon. Tapaukseen liittyy myös virkamiehen väkivaltaista vastustamista sekä lapsirauhanrikos. Ensi viikolla alkavassa oikeudenkäynnissä rikoksia käsitellään laajemmin.

Lähde: Seiska
Kuva: YouTube

Exit mobile version