Site icon Härdelli

Seiska: Ella Toivainen sai itsevarmuutta silareista ja liittyi OnlyFansiin – kommentoi nyt asiaa

Big-Brother-2020-Ella

Big Brother Ella

Ella Toivainen, 25, tuli tunnetuksi Big Brother– ja Selviytyjät-ohjelmista. Jokin aika sitten hän perusti OnlyFans-tilin ja pyytää seuraajiltaan kuukausimaksua noin kahdeksan euroa.

Seiska otti yhteyttä Ellaan ja hän kertoi tilin perustamisesta:

– Olin saanut siihen liittyen paljon kyselyitä ja toiveita sen aloittamisesta jo hyvin pitkään. En aloittanut aiemmin, koska tietämykseni alustasta oli hyvin pieni, enkä ollut itsevarma kehostani.

– Silareiden myötä sain enemmän itsevarmuutta, ja aloin pitämään kroppaani viehättävämpänä. Alusvaatteissa oleminen jopa kameran edessä tuntui mukavammalta.

Näin Ella kuvailee palvelusta löytyvää materiaalia:

– Julkaisen kiusottelevia ja naisellisia kuvia ja videoita. Haluan tehdä sitä itse määrittämissäni rajoissa, mutta totta kai kuuntelen tilaajieni toiveita ja toteutan niitä parhaani mukaan.

– Minun mielestäni hienoa on se, että jokainen saa tuottaa sinne sellaista sisältöä kuin haluaa. Ne, jotka siitä sisällöstä tykkäävät ja kuluttavat, saavat siellä itselleen mieluista sisältöä seuratessaan omia suosikkejaan.

Katso Ellan eräs Instagram-postaus alta. Toisen kuvan näet klikkaamalla julkaisun päällä olevaa nuolta.

Lähde: Seiska

Exit mobile version