Site icon Härdelli

Seiska: Temppareiden takia Disalta loppuivat työt – nyt kaunotar avautui asiasta

disa-instagram

Disa Instagram

Temptation Island Suomi -realitysarjan tuoreimmalla kaudella on mukana Disa, 39, joka kertoi Seiskalla, minkälainen vaikutus ohjelmaan osallistumisella oli hänen työkuvioihin.

Disa tekee keikkaluonteisia proomoottorin töitä muun muassa erilaisissa tapahtumissa.

– Sain heti samana aamuna viestin yhdeltä promotoimistolta. He olivat todella vihaisia, sillä asiakas jonka tiimissä olin, oli ollut heihin yhteydessä Temppareihin osallistumisestani.

– Minut potkittiin tiimistä, vaikka sarja ei ollut edes alkanut, ja keikka olisi loppunut ennen sarjaa. En ole enää saanut kyseiseltä toimistolta keikkoja. Aiemmin tein paljon töitä heille, koska olin heidän mielestään hyvä.

Halloweenina Disa oli työkeikalla erään tosi-tv-ohjelmissa esiintyneen naisen kanssa, jota ei ole kuitenkaan nähty realitysarjoissa vuosiin.

– Meistä tuli palautetta, että onko nykyään ilotyttöjä töissä. Asiakkaan työntekijät olivat tunnistaneet minut ja lukeneet TIS-esittelytekstistäni, että teen Onlyfansia. Siellä julkaisemani materiaali ei edes ole mitään pornoa. En poseeraa jalat levällään, vaan rohkeimmissakin kuvissa olen yläosattomissa. Porno ei ole minun juttuni.

– Asiakas oli sitten vetänyt johtopäätöksen, että olen huora, koska teen Onlyfans-sisältöä. Minusta yksityiselämäni tekemisten ei pitäisi vaikuttaa työhöni. 

Katso kuvia Disasta alta tai Instagramista (postaus 1, 2 ja 3).

Lähde: Seiska

Exit mobile version