Site icon Härdelli

Naisleijonat jatkavat MM-turnausta – katso ottelut Discovery+ -palvelussa

Discovery+

Naisleijonat kohtaa seuraavaksi Yhdysvallat naisten jääkiekon MM-turnauksen toisessa ottelussaan. Suomen joukkueen hyökkääjä Susanna Tapani ennakoi tulevaa koitosta.

– Odotukset on, että pystytään parantamaan peli peliltä tätä meidän omaa peliä ja mitali on se minimitavoite, mutta varmasti kaikki haluavat lähteä kirkastamaan sitä pronssista mitalia. Loppuun asti mennään ja toivotaan, että saadaan mahdollisimman kirkas mitali sieltä, kertoo Tapani joukkueen tavoitteista USA-ottelun aamupäivänä.

Ensimmäisessä kamppailussa hallitseva maailmanmestari Kanada näytti tylysti kaapin paikan, sillä naisleijonat jäivät jalkoihin laukauksin 17–43 ja maalein 1–4. Tuolloin Julia Liikala vastasi ainoasta Suomen maalista. Tietynlainen ottelun käännekohta oli 1. erässä viimeisellä sekunnilla Suomen saama rangaistuslaukaus, joka onnistuessaan olisi tasoittanut tilanteeksi 2–2.

Ottelua sekoitti myös Petra Niemisen saama ulosajo jo ottelun alkuminuuteilla. Myös ylivoima jätti toivomisen varaa, sillä Kanadan kuudesta jäähystä huolimatta tulosta ei syntynyt.

Naisleijonien ottelut ovat nähtävissä Discovery+ -palvelussa useilla eri laitteilla.

Suomi – Yhdysvallat -ottelu pelataan lauantaina 27.8. klo 16.00.

Varmista ilotulitus makuuhuoneessasi ja tilaa omasi! Tarjoukset voimassa 26.8.-28.8.2022. 

Exit mobile version