Site icon Härdelli

Curiosity-luotain saapui Marsiin 10 vuotta sitten – tämän se on saanut aikaan

Curiosity-luotain lähti Maan päältä pitkälle matkalleen elokuussa 2012. 90 Marsin päivän mittaiseksi kaavailtu matka jatkuu edelleen, yli 10 vuotta myöhemmin.

Luotain laskeutui määränpäähänsä yhdeksän kuukauden mittaisen matkan jälkeen 5. elokuuta 2012.

Sen jälkeen Curiosity on liikkunut lähes 29 kilometriä ja noussut 625 metriin.

Curiosity on havainnut orgaanisia yhdisteitä, metaanitasojen vaihtelua ja tutkinut veden historiaa Marsissa. Se on myös tutkinut Galen kraatteria ja sen sisällä olevan Mount Sharp -vuoren juurta. Luotain on analysoinut yhteensä 41 kivi- ja maanäytettä, tutkinut taivasta planeetan yläpuolella ja ottanut kuvia paistavista pilvistä sekä ajautuvista kuista ja mitannut säteilytasoja.

Tutkimus on osoittanut, että nestemäistä vettä sekä elämän ylläpitämiseen tarvittavia kemiallisia rakennuspalikoita ja ravinteita on ollut Gale-kraaterissa vähintään kymmeniä miljoonia vuosien ajan. Sieltä on myös löydetty todisteita orgaanisten molekyylien olemassaolosta jopa 3 miljardin vuoden ajalta.

Curiosity otti haltuunsa ja lämmitti näytteitä Mojavesta ja Confidence Hillsistä Galen kraatterissa, paljastaen molekyylit, jotka muistuttivat maapallolta löydettyä orgaanista rikasta sedimenttikiveä. Näihin lukeutuvat muun muassa tiofeenit, bentseeni, tolueeni ja pienet hiiliketjut, kuten propaani tai buteeni.

Lähde: Electronics weekly
Kuvituskuva: Pixabay

Kesän 2022 hitti, joka on villinnyt naiset! Klikkaa ja tutustu.

Exit mobile version