Site icon Härdelli

Seiska: Sointu Borg kommentoi Diili-voittonsa lopputulemasta: ”Mitä sitä turhia kiertelemään…”

sointu_borg_nelonen

Kuva: Nelonen

Sointu Borg voitti Diili-kilpailun viime vuonna ja hän sai ohjelmassa luvatun palkinnon eli kehitysjohtajan työn Jaajo Linnonmaan yhtiöihin.

Borg kehitti Diilin finaalissa liiketoimintamallin, jonka pohjalta perustettiin startup-yhtiö Kolla Oy. Yhtiön lanseerauksen myötä Borgin työtehtävä tarkentui Kollan projektijohtajaksi. Hän oli myös yhtiön osaomistaja.

Seiskan mukaan aluksi Linnonmaan Wazzup-yhtiö omisti Kollasta valtaosan eli 35 %. Diili-neuvontantajat Toni Lähde sekä Noora Fagerström omistivat kumpikin 25 % ja Borg 15 %.

Seiskan mukaan Kollan ensimmäisestä tilinpäätöksestä käy ilmi, että Borg ei saanut yhtiöstä palkkaa tilikauden aikana. Hän vahvisti nyt lehdelle, ettei myöskään kuulu enää yhtiön omistajiin.

– Kun kerran tiedät kaiken Kollan omistusosuudestani, niin mitä sitä turhia kiertelemäänkään. Voin vahvistaa, etten ole enää siinä osakkaana, Borg sanoi Seiskan toimittajalle.

Borg jatkoi kuitenkin uskovansa edelleen liikeideaan ja olevansa varma siitä, että ”nykyinen omistajapohja saa idean toimimaan”. Yhtiön sivustolla lukee, että ”Kolla syntyi Jaajo Linnonmaan luotsaaman Diili-ohjelman finaalityönä”. Siihen ovat sijoittaneet rahaa myös muun muassa Mikko Leppilampi ja Roni Back.

Kuva: Nelonen

Exit mobile version