Site icon Härdelli

Seiska: Johanna Tukiainen sieppasi lapsensa – tapaus järkytti Johannan äidin

johanna-tukiainen-kuva

Kuva: YouTube

Eilen Seiska uutisoi Johanna Tukiaisen, 44, siepanneen sijaishuoltajuuteen oikeudessa määrätyn 1,5-vuotiaan tyttärensä ja lähteneen karkumatkalle epäillysti ex-kihlattunsa, loviisalaisen Veijo Lallin, 61, kanssa.

Seiskan videoraportissa kerrotaan, että kaksikko sieppasi lapsen viime viikon torstaina Tukiaisen Marja-äidiltä, 69, sillä aikaa, kun hän oli kastelemassa kukkia parvekkeella.

Marja kertoi Seiskalle olevansa hyvin huolissaan tyttärestään ja lapsenlapsestaan.

– Aiemmin oli puhe, että voisi olla riski, että lapsen isä vie hänet Albaniaan. Mutta sitten tässä kävi toisinpäin.

Marja on yrittänyt tavoitella Johannaa ystävien ja tuttavien kautta. Hän sanoo toivovansa, että karkulaiset löydetään pian ja että hänen lapsenlapsensa pääsee turvaan.

Pohjoismaiden viranomaiset ovat vahvistaneet Seiskalle etsivänsä Tukiaista. Marja uskoo karkulaisten olevan joko edelleen Ruotsissa tai että he ovat voineet matkustaa Loviisaan.

– Kaikki on tapahtunut niin nopeasti. Kukaan ei pysty ymmärtämään miksi he toimivat näin, Marja sanoo.

Lähde: Seiska

Exit mobile version