Site icon Härdelli

Putouksen Sketsihahmokisan voittaja selviää huomenna – onko voittaja jo vuorenvarma?

Putous-ohjelma

Kevään Putous-sarja päättyy virallisten jaksojensa osalta huomenna ja samassa jaksossa selviää myös Vuoden sketsihahmokisan voittaja. Viime viikolla kilpailusta tiputettiin pois Limu-Miska, joten finaalikaksikkoon jäivät Hannu Gandhi sekä Kaisla Sose.

Putouksen voittaja näyttää ainakin vedonlyöntikertoimien osalta olevan hyvin selvä. Kisaa on alusta asti hallinnut Aku Sipolan esittämä henkinen valmentaja Hannu Gandhi, jonka kerroin voitolle on tipahtanut viikko viikolta. Nyt Gandhin kerroin on enää 1.20 eli esimerkiksi 10 euron sijoitus tämän hahmon voitolle toisi vain 12 euroa takaisin. Voitto on siis lähes selvä ainakin vedonlyöntikertoimien puolesta.

👉 All you need is satisfaction! 👈

Toinen finalisti on näyttelijä Mikko Töyssyn esittämä viiniinmenevä Kaisla Sose. Vaikka Töyssyllä on plakkarissaan jo Putous-kisan voitto aiemmalta kaudelta, ei hän silti ainakaan vedonlyöntikertoimien mukaan tule voittamaan tämän vuoden kisaa. Kaisla Soseen kerroin kisan voitolle on 4.00 eli kympin panoksella voitoksi tulisi 40 euroa, mikäli Sose voiton veisi.

Putouksen sketsihahmokisan voittaja selviää huomenna Putous-lähetyksessä kello 19.30 alkaen.

Putouksen vedonlyöntikertoimet:

Hannu Gandhi 1.20

Kaisla Sose 4.00

Lähde: Coolbet

Exit mobile version