Site icon Härdelli

22v Sanni huijaa suomalaismiehiä – näin hän sen tekee

selfie_nainen_tyttö

Kuva on kuvituskuva

Tänä päivänä on varsin yleistä, että netissä myyskennellään niin sanottuja ”kustomoituja” kuvia.

Tämä tarkoittaa, että seksikkäät mallit (usein tavallisia opiskelijatyttöjä) myyvät itse itsestään ottamiaan seksikkäitä kuvia, jotka otetaan asiakkaan toiveen mukaisesti.

Härdellin toimitukseen otti yhteyttä Kalle, 40, joka säännöllisesti ostaa naisilta kustomoituja seksikuvia. Hän nauttii siitä, että ne ovat häntä varten otettuja.

-Siinä on sellaista sielukkuutta, Kalle sanoo.

Nyt Kalle haluaa kuitenkin varoittaa naisista, jotka myyvät epäaitoja kuvia.

-Eivät he välttämättä ole naisia lainkaan, vaan limanuljaskoja miehiä, jotka etsivät kuvia netistä ja esiintyvät naisina.

Kalle on törmännyt muun muassa 22-vuotiaana esiintyvään Sanniin, joka selkeästi huijaa miehiä kuvilla.

-Eivät ole oikeita. Jos on tarkkana, niin näkee esimerkiksi rinnoista, että eivät ole kaikissa kuvissa samanlaiset. Olen todella tarkka, sillä rakastan naisia ja naisten anatomiaa, iloiseksi kotirunkvistiksi itsensä leikillisesti nimeävä Kalle kertoo.

Hän antaa ohjeen kuvia ostaville miehille:

-Teidän tulee antaa tarkkoja ohjeita kuvia varten. Ei riitä että sanot että ota kuva takaapäin. Saat mahdollisesti netistä otetun kuvan. Pyydä rohkeasti että siinä kuvassa tulee olla jokin sinun nimeämäsi esine mukana. Vaikka kananmuna, päivän lehti, lusikka… kyllä te keksitte.

Tällä tavoin toimien kotiemme pienet runkvistit saavat sitä mitä tilaavat eivätkä joudu huijatuiksi tässä kasvavassa bisnesmarkkinassa, Kalle pohtii.

Exit mobile version