Site icon Härdelli

Seksiaddikti joutui sairaalaan – tunki itseensä kaksimetrisen esineen

Aikuisviihteeseen hurahtanut seksiaddikti joutui sairaalahoitoon toteutettuaan hyvin erikoisen haasteen, johon hän osallistui ensimmäistä kertaa.

37-vuotiaan, tuntemattomana pysyvän indonesialaismiehen kertoman mukaan hän oli osallistunut seksistunttiin, joka epäonnistui. Hänen oli lopulta pakko lähteä lääkärin juttusille, kärsittyään kaksi tuntia vatsakivuista ja virtsaamisongelmista.

Syynä kipuihin oli nauha, jonka hän oli tunkenut elimeensä, peniksen oltua täydessä erektiossa tapahtuman aikana.

– Joissakin tapauksissa potilaat saattavat kieltää laittaneensa itseensä esineitä, kertoen moisen olevan ennemminkin vahinko, kommentoidaan sairaalasta tapauksen tiimoilta.

Mies ei ollut kehdannut tunnustaa teon olleen vain seksuaalisen tyydytyksen hakemista varten.

– Tavallisesti potilaat tulevat lääkärin pakeille kovin myöhään ja oireet ovat tällöin jo vakavia. Tässäkin tapauksessa potilas oli epäröinyt sairaalaan tulemista, koska hän piti asiaansa niin nolona, kerrotaan sairaalasta.

Potilaan kanssa oli myös vaikea kommunikoida juuri samasta syystä.

VOITA 1000 € VIIKONLOPPU LUKSUSHOTELLIIN!

Mutkia matkassa

Nauhan poistaminen virtsaputkesta ei onnistunut ensimmäisellä yrityksellä, joten lääkärit päättivät laittaa pienen kameran kuvaamaan rakon sisältöä. Kamera paljasti kaksimetrisen nauhan, joka poistettiin rakosta.

– Potilaan leikkauksen jälkeiset oireet, elintoiminnot ja virtsantuotanto olivat normaaleissa rajoissa, lukee sairaalan raportissa.

Varotoimenpiteenä mies pidettiin tarkkailtavana kaksi vuorokautta. Hän toipui täysin, eikä komplikaatioita tullut.

Hänet kuitenkin passitettiin psykiatrin vastaanotolle, jossa miehellä todettiin pakko-oireinen häiriö ja parafilia, joka tarkoittaa seksuaalista kiihottumista epätavallisista asioista.

Lähde: Ladbible
Kuvituskuva: Pixabay

Exit mobile version