Site icon Härdelli

Muusikon epävarma ura huolestuttaa? 6 talousvinkkiä turvaa tuomaan

muusikon-ura-talousvinkit

Muusikon urasta haaveilevaa tai siipiään jo levittelevää muusikonalkua saattaa huolestuttaa tulojen epävarmuus. Muusikon uraa pidettiin epävarmana jo ennen koronapandemiaa, sillä viihde on niitä ensimmäisiä asioita, joista ihmiset karsivat tiukan paikan tullen.

Koronapandemia osoitti, että vaikka suurella yleisöllä olisi halua, aikaa ja rahaa panostaa live-viihteeseen, voivat keikat loppua kuin seinään jonkin globaalin ongelman takia.

Jokaisen olisi hyvä varautua taloudellisesti tulojen pienenemiseen tai esimerkiksi työkyvyttömyyteen, mutta erityisen tärkeää tämä on itsensätyöllistäjille (kuten juuri muusikoille). 

Puskurirahastossa olisi suotavaa olla 3–12 kuukauden keskimääräisiä tuloja vastaava summa. 

Tästä artikkelista löydät kuusi vinkkiä puskurirahaston rakentamiseen. Ne on suunnattu nimenomaan muusikoille tai muusikon urasta haaveileville, mutta ne tarjoavat ideoita ja inspiraatiota kenelle tahansa.

1. Pikkutarkan budjetin laatiminen

Taloudenhallinta lähtee siitä, että tuntee omat tulonsa ja menonsa. Laadi pikkutarkka budjetti Excelin avulla, sillä Exceliä on helpompi päivittää kuin ruutupaperia.

Muusikon tulot ovat harvoin säännöllisiä, joten käytä budjettia laatiessa vuoden keskiarvotuloja. 

Merkitse tulojen alle kiinteät menot, kuten vuokra ja vakuutusmaksut. 

Arvioi esimerkiksi kanta-asiakastietojen perusteella, paljonko sinulta kuluu rahaa ruokaan. 

Varaa tietty summa myös vaihtuville menoille, kuten esimerkiksi parturikäynneille. 

Tulojen ja menojen erotus kertoo, paljonko voit suurimmillaan säästää rahaa joka kuukausi. Summan olisi hyvä olla ainakin 10 % nettotuloistasi. 

Mikäli sinulla on oma yritys, tee sille oma budjetti. Huomaathan, että voit maksaa käytännössä kaiken yritystoimintaan liittyvän yrityksen tililtä ja saada hankinnoista verovähennystä. 

2. Yhdistelylainalla eroon pikavipeistä ja osamaksuista 

Jos talous on epävarmalla pohjalla, voi isompiin menoihin joutua ottamaan lainaa. 

Mikäli luottokortti on jo tapissa, tarjoaa esimerkiksi soitinliike kärkkäästi osamaksusopimusta. Pikavipin saa kätevästi käyttöön myös viikonloppuna. 

Ennen pitkää voi huomata olevansa velkaa vähän sinne ja tänne. Jokaisesta lainasta koituu juoksevia kuluja korkojen ja tilinhoitomaksujen muodossa, eivätkä rahat meinaa enää riittää elämiseen.

Tässä tilanteessa kannattaa hakea yhdistelylainaa, jolla voi maksaa olemassa olevat velat pois ja saada tilalle edullisemman koron.

Pikavippien ja esimerkiksi osamaksusopimusten maksaminen pois edullisella yhdistelylainalla tuo nopean avun tiukkaan taloustilanteeseen, ja jatkossa rahaa jää muuhunkin (kuten puskurirahastoa varten). 

3. Menojen karsiminen

Nyt kun tiedät, mihin rahasi menevät, voit karsia menojasi. Onko jokainen jäsenyys tarpeellinen? Voisiko bändikämpän siirtää esimerkiksi autotalliin?

Tämä on ikävin vaihe puskurirahaston perustamisessa, mutta kannattaa muistaa, että menojen vähentäminen on lähes aina helpompaa kuin tulojen lisääminen.

Voit lohduttautua sillä, että luopumisen ei tarvitse olla lopullista. Kun säästötavoite on saavutettua, voit harkintasi mukaan palauttaa joitain rahareikiä arkeesi. 

4. Kulujen kilpailuttaminen

Kaikkia kuluja ei voi karsia, mutta useimmissa tapauksissa ne voi kilpailuttaa. Sähkön ja vakuutusten kilpailuttaminen kannattaa hoitaa ihan ensimmäiseksi, koska sähkön hinnat ovat niin kovassa nousussa. 

Kilpailuta lisäksi esimerkiksi puhelinliittymät, ruokakaupat, ja autokorjaamot. 

Karsi ja kilpailuta myös mahdollisen yrityksesi kulut, kuten pankkipalvelut ja kirjanpitokulut. 

Mikäli laskutat keikoista laskutuspalvelun avulla, tarkastele laskutuspalveluiden keskinäisiä hintaeroja. 

Nimekkäät laskutuspalvelut ovat usein huomattavasti kalliimpia kuin vähemmän tunnetut, mutta vähintäänkin yhtä hyvät vaihtoehdot.  

5. Tulojen kasvattaminen

Tulojen kasvaminen nopeuttaa puskurirahaston kasvattamista ja parantaa omaa taloudellista tilannettasi.

Sinulle, joka haluat työllistyä muusikkona, on periaatteessa kaksi vaihtoehtoa tulojen kasvattamiseen. Joko laitat kaikki paukut siihen, että löydät rahakkaita keikkoja muusikkona, tai sitten teet siinä sivussa muita töitä.

Muut työt voivat liittyä musiikkiin, sillä esimerkiksi kansalaisopistot ovat valmiita maksamaan soitonopetuksesta noin 13–15 euroa tunnilta. 

Muita töitä voi löytyä myös kaupan alalta, teollisuudesta tai esimerkiksi puhelinmyynnin saralta. 

Pohdi myös sitä, voisitko saada passiivia tuloja vuokraamalla jotain jo omistamaasi tai esimerkiksi kaupallistamalla musiikkiaiheisen verkkosivustosi. 

Lisätulojen hankkimiseen voi saada inspiraatiota esimerkiksi täältä.

6. Korkoa korolle -ilmiö 

Miltä kuulostaisi, jos raha työskentelisi puolestasi hankkiakseen sinulle lisää rahaa? 

Juuri tästä on kyse korkoa korolle -ilmiössä. 

Kun sijoitat säästämäsi rahat etkä nosta korkotuottoja, saat seuraavana vuonna korkotuottoa myös edellisen vuoron koroille. Voit aloittaa jo 10–15 eurolla kuussa, eli et tarvitse suurta alkupääomaa ruvetaksesi sijoittajaksi.

Älä kuitenkaan sijoita kaikkia rahojasi, sillä pahimmassa tapauksessa tililläsi ei ole tarpeeksi rahaa tiukan paikan tullen. Saatat joutua kajoamaan sijoituksiisi silloin, kun niitä ei kannattaisi lunastaa, ja kärsit tappioita. 

Malta siis pitää puskurirahastossa parhaaksi katsomasi summa (kuten vuoden nettotuloja vastaava määrä), sillä tililtä saat rahat nopeasti käyttöön.

Exit mobile version