Site icon Härdelli

IL: Esko, 55, päätti suurennuttaa vehkeensä, ja teki sen kaksi kertaa!

pieni_seksi_minipenis_mikropenis_lyhyt

Suomalaismies nimeltä Esko, 55, on kertonut Iltalehden maksumuurin takana olevassa Plus-liitteessä oman tarinansa ”miehuutensa” suurentamisesta.

Millainen sitten on lopputulos kahden eri operaation jälkeen. Iltalehti kertoo:

Eskon elin on lepotilassa kolme senttiä pidempi ja ympärysmitaltaan viisi senttiä paksumpi kuin ennen.

Peniksen pidennysleikkaus suoritetaan tyypillisesti niin, että osa peniksen ja häpyluun välisistä jänteistä eli suspensioligamenteista katkaistaan.

– Tässä kävi vähän kuin tatuoinnin ottamisessa, että tähän tietyllä tapaa koukuttuu. Kun antaa pikkusormen, niin haluaa katsoa sen loppuun, Esko sanoo Iltalehdessä.

Miksi sitten Esko päätyi leikkaukseen?

– Kun tulee ero, niin naiset saattavat vaihtaa kampaustyyliä ja leikata lyhyet hiukset tai kasvattaa pitkät. Tämä oli vähän vastaava juttu, mutta radikaalimpi, hän sanoo Iltalehdessä.

Hän kertoo myös ettei häpeillyt kaluaan. Siinä mielessä ei mitään tarvetta ollut.

Esko on tyytyväinen tulokseen. Lehden mukana vaarana on kuitenkin, ettei erektio ole enää yhtä tukeva kuin ennen. Myös Esko toteaa huomanneensa saman ”holtittomuuden” peniksessään.

-Se voi olla pitkä, mutta hankalasti hallittavissa, koska jänteen antama tuki vartaloon puuttuu, urologi Riitta Rönkä lausuu lehdelle.

Riskejä leikkauksissa on aina. Toimivasta voi tulla ei-toimiva.

– Pahimmassa tapauksessa voi tulla vaikka nekrotisoiva faskiitti, jossa lopulta menetät koko peniksen, Rönkä sanoo Iltalehdessä.

Exit mobile version