Site icon Härdelli

Karin ja vaimon parinvaihto päättyi ikävästi

ero_sydansuru_crop

Swingers-kulttuuri on ollut aina olemassa, mutta nostanut viime aikoina päätään esimerkiksi elokuvien myötä.

Kari ja hänen vaimonsakin päätyivät kokeilemaan parinvaihtoa, mutta surullisemmalla lopputuloksella höystettynä. Kari avautui asiasta Mutsit vs faijat -ryhmässä:

-On oltu 20 vuotta yhdessä ja houkuttelin emäntää kokeilemaan parinvaihtoa. Houkuttelin pari vuotta, eikä emäntä kiinnostunut. Lopulta sitten mentiin sellaiseen parinvaihtoiltaan, ja sehän sujui hyvin, Kari alustaa.

Vähän liiankin hyvin.

-Lopputulemana on se, että eukko ihastui erääseen parinvaihtokandidaattiin. Eihän se siinä tapahtunut, mutta olivat vaihtaneet tietoja ja alkaneet fasetella. Puoli vuotta myöhemmin meikä seisoi yksinään portailla, ja se toinen äijäkin oli eronnut omasta eukostaan.

Kari varoittelee.

-Mulla meni kyllä maku moisesta. Sen piti olla vain seksiä. Naisiin ei kyllä voi koskaan luottaa, hän murehtii.

Kari saa paljon myötätuntoa, mutta varsinkin toiset naiset ilkkuvat häntä.

-Siitäs sait. Löysi parempaa, muuan kirjoittaa.

Exit mobile version