Site icon Härdelli

Nyt puhuu seksisyytetty Peter Nygårdin entinen suomalainen työntekijä

Peter Nygård, 80, on odottanut viime kuukaudet luovutusta Yhdysvaltoihin. Hän on istunut tutkintavangittuna epäiltynä useista seksuaalirikoksista.

Nyt Hymy-lehdelle on asiasta avautunut Timo Uusi-Kerttula, joka toimi Nygårdin viestintätehtävissä 16-18 vuotta sitten.

-Hän on täysi kusipää, Uusi-Kerttula paukuttaa.

-Pimeää touhua kaikella tavoin. Järkyttävää. Jotkut osaavat pitää housut paremmin jaloissa kuin toiset, hän sanoo Hymyssä.

-Siellä (Bahamalla) pyöri koko ajan naisia, tosi nuoren näköisiä, muistelee Uusi-Kerttula tänä päivänä. -Kun vanhoja lähti, uusia tuli tilalle. Osa heistä itkeskeli ja osa oli täysin sekaisin.

-Ei sinne halunnut tulla kukaan työntekijöistäkään. Kaikki tiesivät mitä siellä tapahtuu. (…) Bileet olivat ultimaattisia. Dokailua ja sekoilua riitti päivästä toiseen.

Uusi-Kerttula on ollut Nygårdin matkassa niin Bahamassa kuin Los Angelesissakin.

Uusi-Kerttula kertoo, että eräiden bileiden yhteydessä Bahamalla Peter toi hänen huoneeseensa nuoren ja tummaihoisen tytön, kehotti pitämään hauskaa ja harrastamaan seksiä.

-Oman turvallisuuteni vuoksi jätin koskematta, Uusi-Kerttula avautuu Hymylle.

Hän korostaa lehdessä, ettei hän itse nähnyt mitään rikollista toimintaa. Jos jotain on tapahtunut, se on tapahtunut Nygårdin yksityisissä tiloissa.

Lähde: Hymy

Exit mobile version