Site icon Härdelli

IL: Peppuseksijankkaaja iski suomalaiseen naistoimittajaan

Kuvituskuva.

Iltalehden Plus-maksumuurisivuston takana on julkaistu toimittaja Miia Vatkan juttu hänen omista Tinder-kokemuksistaan, jotka johtivat parinmuodostukseen.

Hän jakaa miehet eri kategorioihin, ja yksi on luonnollisesti seksin saalistajat.

Vatka törmäsi myös outoon peppuseksijankkaajaan, josta hän avoimesti kertoo.

-Juttelin pitkät pätkät Tinderissä oikein mukavannäköisen ja -oloisen miehen kanssa. Hän kertoi olevansa jo jokunen vuosi sitten eronnut vuoroviikkoisä. Oli hyvä työpaikka, kesämökki ja kivoja harrastuksia. Meitä yhdisti urheilullisuus, ja pitkän etäsuhteen jälkeen ilahduin, kun mies asui Helsingissä, kuten minäkin. Sovimme treffeistä. Päivä ja paikka oli lyöty lukkoon. Vaan kuinkas sitten kävikään? Vatka kirjoittaa.

Päivää ennen treffejä hän iski kuin puskista:

– Tykkääthän suu- ja peppuseksistä? Itse kun en pysty elämään suhteessa, jossa en saa niitä naiselle antaa.

Vatka toivoi että seksimieltymyksistä puhuttaisiin vasta kasvokkain, sitten kun on tutustuttu.

Mutta mies alkoi jankata.

-Hän ilmoitti, ettei halua edes nähdä, jos ei voi olla varma, että haluamme samoja asioita sängyssä.

Näin lupaavasti alkanut suhde jäi peppuseksijankkaajan mieltymysten jalkoihin.

Exit mobile version