Site icon Härdelli

Kiti Kokkonen nousemassa voittajasuosikiksi Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailussa?

Vappu-pimia-ja-mikko-leppilampi

Tanssii tähtien kanssa -ohjelman juontajakaksikko Vappu Pimiä ja Mikko Leppilampi

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman 14. tuotantokausi on parhaillaan käynnissä. Sunnuntain ensimmäisessä pudotuksessa kilpailulle joutui antamaan hyvästit pastori Kari Kananen.

Kauden voittajasuosikki on ollut alusta lähtien räiskyvä viihdepersoona Krista Siegfrids, aivan kintereillään sulavaliikkeinen näyttelijä Ernest Lawson, mutta kärkikaksikko on nyt saanut hienosti tulkitsevan haastajan.

Ennen kauden ensimmäisiä tansseja Tanhupallona tutuksi tullut Kiti Kokkonen rankattiin koko joukon häntäpäähän, mutta heti ensimmäisen esityksen jälkeen hän ampaisi tulisella cha cha -tanssillaan Mr Greenin voittokertoimissa neljänneksi. Sunnuntain tunteellisesta valssista saadut 27 pistettä, eli 9 pistettä jokaiselta tuomarilta, siivittivät Kokkosen kertoimissa jo kolmanneksi. Nähtäväksi jää, tuleeko Titta Jokisen ja Ere Kokkosen huippulahjakas tytär jatkamaan nousuaan koko ohjelman voittoon asti.

Tällä hetkellä vähiten todennäköisiä voittajasuosikkeja ovat entinen huippujalkapalloilija Aki Riihilahti ja räppäri Mikael Gabriel.

Kertoimet: Tanssii Tähtien Kanssa 2021 voittaja

Krista Siegfrids 3.50
Ernest Lawson 4.00

Kiti Kokkonen 5.00

Viivi Huuska 7.00

Kristo Salminen 8.00

Waltteri Torikka 10.00
Elina Gustafsson 15.00

Sita Salminen 21.00

Jenni Poikelus 23.00

Aki Riihilahti 26.00

Mikael Gabriel 30.00

Pelikohde: Mr Green

Kuva: Instagram

Exit mobile version