Site icon Härdelli

Muistatko vielä Kalevankadun laulavan talonmiehen Sepi Kumpulaisen – elää lääkerumbassa

sepi_kumpulainen

Levyn kansikuva 30 vuoden takaa.

Kalevankadun laulavana talonmiehenä 90-luvulla tunnetuksi tullut Sepi Kumpulainen kertoo Hymyssä tuoreista kuulumisistaan. Mies nousi huipulle 20-vuotiaana.

Nykyisin hän keikkailee harvakseltaan ja syö useita lääkkeitä sairastuttuaan muun muassa diabetekseen, korkeaan kolesteroliin ja sydämen vajaatoimintaan.

Mies suhtautuu kuitenkin positiivisesti kuuden lääkkeensä syömiseen. Niistä on ollut apua.

Hän on huomannut olonsa parantuneen diabeteslääkityksen myötä.

– Ruokahalu on vähentynyt. En enää syö niin isoja annoksia yhdellä ruokailukerralla. Ennen saatoin syödä kaksi tai kolmekin pihviä tai pizzaa. Nyt riittää yksi. Olen myös laihtunut. En osaa sanoa kuinka paljon, kun en omista vaakaa, mutta vyötäröni on joskus ollut kaksi kertaa isompi, Sepi kuvaa Hymyssä.

– Olen myös havainnut, että henkinen uupumus ja väsymys on hävinnyt. Katse silmissä on kirkastunut, näen ympäristön veitsenterävänä. Ennen oli sumua ja usvaa näkökentässä, ihan kuin olisin ollut puoliunessa. Lääkkeet ovat vaikuttaneet myös käyttäytymiseen ja luonteeseen, Sepi iloitsee.

Sepin Armotonta menoa -kappale ilmestyi tasan 30 vuotta sitten. Nyt Sepi on 50-vuotias. Tuoreen kuvan Sepistä löydät alla olevan linkin takaa:

Lähde: Hymy

Exit mobile version