Site icon Härdelli

Mies ei luottanut puolisoonsa ja vakoili tätä piilokameralla – kunnes naisen epäilykset heräsivät

Yli kymmenen vuotta jatkunut suhde ei riittänyt miehelle, vaan hän epäili puolisonsa olevan uskoton. Vakoiluun hän käytti piilotettua kameraa.

Parisuhteen pitää aina rakentua luottamuksen ja kunnioituksen ympärille, tai koko komeus voi sortua kuin korttitalo aivan silmien edessä.

Nainen luuli voivansa luottaa mieheensä poikkeuksetta, seurusteltuaan tämän kanssa yli vuosikymmenen ajan. Tunne ei kuitenkaan ollut molemminpuolinen, sillä mies jäi kiinni asentamastaan kamerasta, jonka hän oli naamioinut savunilmaisimeksi.

Pariskunnan kotiin toimitettiin paketti, joka oli tilattu Internetin verkkokaupasta. Nainen piti paketin saapumista outona, sillä hänen mukaansa he eivät odottaneet mitään tilauksia. Parilla oli yhteinen tili kyseisessä kaupassa.

– Yht’äkkiä talossamme oli savunilmaisin kylpyhuoneen ja wc:n yläpuolella. Mainitsin siitä miehelleni, mutta hän vain sivuutti koko aiheen, käyttäytyen niin normaalisti kuin mahdollista, kuvailee nainen.

– En kuitenkaan ole tyhmä, vaan tutkin asiaa tarkemmin ja huomasin laitteen olevan piilokamera. Tunnen tämän vuoksi tympääntyneisyyttä ja vastenmielisyyttä. Kerroin miehelleni asiasta ja hän vakuutteli halunneensa olla varma, etten petä, puoliso jatkaa.

Kamerassa oli vain muutama tallenne, mutta se ei lohduttanut epäluottamuksen kohteeksi joutunutta naista ollenkaan.

5 euron ilmaisveto kaikille asiakkaille, myös vanhoille asiakkaille NordicBetillä. Lue lisää ja osallistu, voimassa jääkiekon MM-kisojen ajan.

– Olen nyt tienristeyksessä. Mieheni haluaisi korjata asian, mutta se onnistuisi vain kääntämällä aikaa taaksepäin, nainen murehtii.

– Mieheni sanoi tehneensä väärin ja kertoi rakastavansa ja välittävänsä niin paljon, että teki tämän mielipuolisen juttunsa, mutta minusta se kuulostaa vain paskanjauhannalta. Tuo ei ole rakkautta ja tuollaista et tee, jos aidosti välität, purkaa nainen pahaa mieltään.

Nainen kyseli myös ihmisten kokemuksia sosiaalisessa mediassa, olivatko nämä kohdanneet vastaavaa käytöstä, ja mitä he tekisivät hänen tilanteessaan.

– Oletko varma, että kyseinen järjestely kertoisi miehesi olevan pettäjä, kommentoi eräs jutun lukenut.

– Tapailin joskus tällaista miestä. Kameraa ei ollut mukana kuvioissa, mutta hän kyseli aina menojani, vaikka olisin vain ollut menossa ruokakauppaan. Jos viivyin liian kauan, niin sain kuulla syytöksiä pettämisestä. Haluan sanoa, että mikään ei oikeuta tuollaista käytöstä, joka herättää epäilyksiä. Se oli kamalaa, kertoo toinen lukija kokemastaan.

– Mustasukkaisuus ei ole rakkautta. Hänen epävarmuutensa, mustasukkaisuutensa ja kieroilunsa kielivät, ettei hän luota sinuun. Oletan, että sinun pitää jatkuvasti todistella uskollisuuttasi, koska miehesi on jo päättänyt sinun olevan syyllinen. Olen ollut tuossa tilanteessa ja se oli kamalaa. Toivotan sinulle onnea. Miehesi tarvitsee terapiaa, kertoo kolmas lukija.

Lähde: Mirror
Kuvituskuva: Unsplash

Pelaa kuin Ridge Forrester!

Exit mobile version