Site icon Härdelli

Tässä ovat julkkisehdokkaiden vetokertoimet kuntavaaleihin!

romu-markus

Kuva: Markus vastaan kansa -ohjelmasta, Yle Areena

Kuntavaalit ovat alle kuukauden päässä, ja vedonlyöntiyhtiöt ovat arvioineet vetokertoimet kuntavaalien ns. julkkisehdokkaille. Listalla on noin 50 nimeä pomminvarmoista valinnoista (Jethro Rostedt, kerroin 1.01) tuskin vaaleissa valituiksi tuleviin (Maajussi Aleksi Kortesalmi, kerroin 6.00). 

Betssonin kokenut vaaliasiantuntijatyöryhmä arvioi muutamia julkisuuden ehdokkaita. 

Juhani Tamminen, kerroin 2.50 – “Tamin” omissa papereissa hänen läpimenonsa on varmaan täysin varma, mutta me pidämme sitä epätodennäköisenä puoluevalinnan takia. Keskusta on perinteisesti ollut Turussa heikko, vaikka Annika Saarikko on ollut ehdolla, ja siksi Tammisenkin tilanne on hyvin haasteellinen.

Mika Poutala, kerroin 1.25 – Ex-pikaluistelija on profiloitunut vahvasti kristillisenä jo uransa aikana. Siksi valinta Kristillisdemokraattien kautta Espoossa on ihan mahdollista. 

Jorma Piisinen, kerroin 1.10 – “Remontti-Reiska” on viime vuosina ollut vähemmän julkisuudessa mutta perussuomalaisten ehdokas saattaa Järvenpäässä hyvinkin puhutella kohderyhmäänsä. 

Markus Kuotesaho, kerroin 1.25 – Romutransuksi itseään tituleeraava Kuotesaho on valtakunnan julkkis ja ehdolla Keskustan ehdokkana Siikajoella, jossa Kepu saavutti viime kuntavaaleissa peräti 60 prosentin ääniosuuden. Valtuustoon voi päästä jopa alle 30 äänellä, joten Kuotesaho voi hyvin napata paikan. 

Betsson on päivittänyt arvioitaan myös tiettyjen kaupunkien voimasuhteista. Esimerkiksi Sanna Marinin kotikaupungissa Tampereella SDP lähti vaaleihin selkeänä ykkössuosikkina, mutta viimeisten gallupien perusteella Kokoomus olisi menossa ykköseksi, myös vetokertoimissa. 

Vaalikohteet: Betsson

Exit mobile version