Site icon Härdelli

Suomalaiset vedonlyöjät uskovat Euroviisuissa Suomeen – iso riski peliyhtiölle

Suomen Euroviisuedustajan Blind Channelin ”Dark Side” -kappaleen tarttuva kertosäe soi Ylellä ilta toisensa jälkeen. Kappale on tehnyt ilmeisen kovan vaikutuksen suomalaisiin.

– Suomalaiset ovat lyöneet Suomen Euroviisuvoiton puolesta Betssonilla toiseksi eniten vetoja kaikista maista, ja vieläpä isoilla panoksilla! Se on täysin poikkeuksellista, hämmästelee kerroinanalyytikko Mattias Wennerkvist.

Nimenomaan suomalaiset tuntuvat nyt uskovan omiinsa, mutta eivät sokeasti.

– Selkeästi huomaa, täältä Ruotsistakin katsoen, että Euroviisukansasta teillä on kyse, sillä eniten rahaa on kuitenkin laitettu likoon Maltan puolesta. Eli muidenkin maiden kappaleet ovat suomalaisille selvästi tuttuja, Wennerkvist huomioi.

Viisujen ykkössuosikkina on Italia, mutta Betsson on joutunut reivaamaan Suomen ja Maltan voittokertoimia tuntuvasti alaspäin alkuperäisistä arvioistaan. Suomen kerroin ontällä hetkellä 50, joten Blind Channelin voittaessa Betsson ottaisi viisuista tuntuvasti takkiin.

Euroviisuissa on mahdollista lyödä vetoa myös muun muassa parhaiten sijoittuvasta Pohjoismaasta tai parhaasta Balkanin maasta. Vedon kohteina ovat tietysti myös finaalipaikan itselleen lunastavat maat: Siinä Suomen kerroin on lähes naurettavan pieni, 1.06, eli ainakin finaalipaikan pitäisi olla pomminvarma. 

– Ehkä Lordin on syytä alkaa tehdä varmuuden vuoksi tilaa kansakunnan kaapin päällä, Wennerkvist naurahtaa.

– Tosin ei Ruotsin kerroin hirveästi Suomea suurempi ole…

Euroviisujen pienimmät voittajakertoimet
Italia 3.30

Ranska 4.20
Malta 6.50
Islanti 8.50

Suomi 50.00
Ruotsi 60.00

Viisuvedot: Betsson

Exit mobile version