Site icon Härdelli

Opiskelijat vedättivät pikaruokaketjua – kymmenien tuhansien arvosta ilmaista ruokaa

Pikaruokaa, hampurilainen, ranskalaiset, ravintola, tuhotyö, riehuminen, Bel Fries

Opiskelija innostui huomatessaan pikaruokaketjun sovelluksessa bugin, joka mahdollisti ilmaisen ruoan saannin. Hän kertoi asiasta myös opiskelutovereilleen.

Kentucky Fried Chicken -pikaruokaketjun puhelinsovellusta käyttänyt Xu-niminen mies hyödynsi sovellusta ja KFC:n virallista sivustoa, joiden avulla sai aikaan ilmaisia ruokakuponkeja. Bugin vuoksi kuponkeja sai niin monta kuin halusi.

Xu innostui valtavasti huomatessaan porsaanreiän ja jopa käynnisti pienen sivubisneksen kuskaamalla ruokaa muille opiskelijoille. Hän kertoi myös neljälle opiskelutoverilleen, miten sovellusvirhettä pystyi hyödyntämään.

Ennen kuin opiskelijat jäivät kiinni, he olivat vedättäneet ruokaa 22 000 punnan (noin 25 500 euron) arvosta.

– Hän oli täysin tietoinen sovelluksen bugista ja jatkoi silti laittomien liiketoimien tekemistä ja sai tuloja, joten rikoksen tunnusmerkit täyttyvät, luki oikeuden pöytäkirjassa.

Alun perin Xuta odotti jopa viiden vuoden vankeustuomio, mutta hän ilmiantoi itsensä, joten tuomio puolitettiin 2,5 vuoteen ja sakkoihin. Xu maksoi lisäksi KFC:lle hyvityksenä summan, jonka suuruutta ei kerrottu.

Xun lisäksi neljä muuta opiskelijaa tuomittiin vankeustuomioihin ja sakkoihin, jotka vaihtelivat 15 kuukaudesta kahteen vuoteen. Sakot suuruudet olivat 150 eurosta 1 000 euroon.

Tapauksesta syntyi puheenaihe Kiinan sosiaalisessa mediassa, jossa monen mielestä Xun olisi pitänyt ilmoittaa bugista KFC:lle, kun taas toiset arvostelivat KFC:tä sovelluksen päivittämättömyydestä.

Lähde: Ladbible
Kuvituskuva: Pixabay

Betsafe tarjoaa 200% bonuksen ensitallettajalle

TARTU TARJOUKSEEN

Exit mobile version