Site icon Härdelli

Putouksen sketsihahmokilpailun voittaja selvisi jo?

putous-kausi-13

Viihdeohjelma Putouksen 13. kauden avausjakso tavoitti lauantaina 1,34 miljoonaa suomalaista. Uutuutena sarjassa nähtiin juontajaksi Roope Salmisen tilalle siirtyneen Christoffer Strandbergin lisäksi kolme uutta näyttelijää, joista yksi taisi korjata koko potin jo heti ensimmäisessä jaksossa.

Ensikertalainen Dennis Nylund tanssahteli itsensä välittömästi televisiokatsojien sydämiin suomea tahattoman kaksimielisesti puhuvalla ruotsalaishahmollaan Folke Rundqvist. Folken avaus oli kertoimenlaskijoiden mielestä niin hauska, että hänet nimettiin jo nyt Vuoden Sketsihahmo -kilpailun ylivoimaiseksi voittajasuosikiksi.

Vedonlyöntiyhtiö Mr Green arvioi Folke Rundqvistin lähes varmaksi voittajaksi kertoimella 1,45. Suurimmille voittokertoimille voi päästä, jos veikkaa kisan voittajaksi jompaa kumpaa kahdesta muusta ensikertalaisesta, joiden hahmot, Aija Pahkalan Anja Jankka (kerroin 20,00) sekä Maaria Nuoranteen Päivi Viemää (kerroin 25,00) eivät vakuuttaneet ainakaan Mr Greenin asiantuntijoita.

Koskaan ei voi kuitenkaan tietää, miten pitkälle eri hahmojen ideat jaksavat kantaa kauden edetessä. Toiseksi todennäköisimmäksi voittajaksi Mr Green arvioi Auto-Sepon kertoimella 3,5 sekä kolmanneksi viime vuoden voittajan Mikko Töyssyn hahmon Risto ”Wildman” Horttanaisen kertoimella 4,50. Käsiään iloisesti heiluttavan ja jatkuvasti hymyilevän Lapin Patjan kerroin on 8,00 ja sanoja vaikeasti hahmottavan Pönttö-koiran voittokerroin on 15,00.

Kertoimet: Putous 2021, Vuoden Sketsihahmo -kilpailun voittaja

Folke Rundqvist 1,45

Auto-Seppo 3,50

Risto ”Wildman” Horttanainen 4,50

Lapin Patja 8,00

Pönttö 15,00

Anja Jankka 20,00

Päivi Viemää 25,00

Pelikohde: Mr Green

Kuva: MTV

Exit mobile version