Site icon Härdelli

IS: Viking Linen alus karautti jälleen karille, matkustajat jumissa laivalla – evakuointisuunnitelma valmiina

Viking Grace risteilyalus vikingline.fi

Kyseessä on jo toinen kerta, kun Viking Line -laivayhtiön alus ajoi karille kuluneen syksyn aikana. Viimeisin haaveri sattui tänä vuonna 20. syyskuuta.

Maarianhaminan satamaan saapumassa ollut risteilyalus ei ollut kovin kaukana määränpäästään, kun karilleajo tapahtui. Onnettomuuden yhtenä osasyynä pidetään voimakasta tuulta, jonka nopeudeksi on mitattu myrskylukemat, 22 metriä sekunnissa. Vuotoja aluksessa ei ole havaittu, mutta sukeltajat lähetettiin tutkimaan varmuuden vuoksi laivan pohjarakenteita.

Tilannetta laivalla on kuvailtu rauhalliseksi. 331 matkustajan lisäksi aluksella on 98 miehistön jäsentä. Näillä näkymin matkustajat ovat jäämässä laivalle yöksi, ja lisäksi heille on tarjottu välipalaa sekä lämmin ateria.

Vaaratilannetta ei ole sillä alus on tukevasti karilla, mutta Merivartioston tviitin mukaan Ahvenanmaalla kokoontuneen meripelastuksen johtoryhmä on valmiina vastaanottamaan matkustajat, mikäli nämä päätetään evakuoida aluksesta.

– Tilanne on aluksella vakaa. Informoimme huomenna matkustajia siitä, millä aluksilla heidät kuljetetaan Suomeen ja Ruotsiin, raportoi Viking Line.

Lähde: Ilta-Sanomat
Artikkelikuva: Viking Line

Exit mobile version