Site icon Härdelli

Liikunnanopettajalla oli suhde 14-vuotiaan kanssa – uhkaili väkivallalla jos asia tulisi ilmi

33-vuotiaalla opettajalla oli kahdeksan kuukauden mittainen suhde 19 vuotta nuoremman pojan kanssa. Kaksikko tapasi toisiaan kaksi kertaa viikossa.

Pennsylvanialaista Rochelle Cressmania odotti peräti 66 eri syytettä, kun hänen seksuaalissävytteinen suhteensa yläasteikäiseen oppilaaseen tuli ilmi. Tapaamiset tapahtuivat opettajan asunnolla.

Cressman oli toistuvasti sanonut pojalle vahingoittavansa itseään ja poikaa, mikäli tämä kertoisi suhteesta tai asia paljastuisi. Pidätyshetkellä nainen oli toiminut opettajan virassa noin kymmenen vuoden ajan.

Syytteistä kymmenen liittyi alaikäiseen kohdistuneesta seksuaalisesta väkivallasta, toiset kymmenen syytettä tulivat pakotetusta seksistä, sekä 42 syytettä säälimättömästä alaikäisen pahoinpitelystä ja yksi syyte terroristisesta uhkauksesta.

Cressman kuitenkin vältti 63 syytettä myöntämällä vapaaehtoisesti syyllisyytensä lievempään rikokseen, välttäen näin vähintään 20 vuoden vankilatuomion.

Tuomio tulee kuitenkin olemaan vähintään kuusi vuotta vankeutta, tai enintään 12 vuotta, jonka jälkeen alkaa kymmenen vuoden mittainen koeaika. Lisäksi naisen tulee rekisteröityä seksuaalirikolliseksi loppuelämänsä ajaksi.

Lähde: Daily Mail
Kuvituskuva: Pixabay

Exit mobile version