Site icon Härdelli

Legendaarinen Juustopäät palasi rytinällä parrasvaloihin – tsekkaa uusi biisi!

25-vuotista uraansa juhliva Juustopäät innostui tekemään uutta musiikkia.

Yhtye julkaisi tänään uuden singlen sekä yllä olevan videon ”Lääkkeitä ja viinii (mua ahdistaa)”. Lokakuussa on vuorossa debyyttialbumin uudelleenjulkaisu vinyylinä ja synttärikeikka Kuudennella Linjalla Helsingissä. Helmikuussa 2021 ilmestyy vielä yhtyeen kuudes pitkäsoitto.

Tänään ilmestynyt ”Lääkkeitä ja viinii (mua ahdistaa)” antaa esimakua tulevalta albumilta. Hyperenergisen biisin kertosäe tarttuu kuulijan korvaan kertaheitolla. Juustopäiden tyylipuhtaasti hallitsemaa pop-punkkia tykitetään hiki lentäen myös biisistä julkaistulla musiikkivideolla.

– Tulevalla albumilla Juustopäät palaa takaisin sylttytehtaalle, mistä kaikki innostus bändisoittoa kohtaan aikoinaan lähti. Tarttuvia melodioita, energiaa ja tiukkaa menoa on taas luvassa, yhtyeen rumpali Jansku lupaa.

Juustopäät julkaisee lokakuussa 25-juhlavuoden kunniaksi debyyttialbuminsa Sukkapuikkokapinan numeroituna vinyylipainoksena. Tätä juhlistetaan 9. lokakuuta Helsingissä Kuudennella linjalla ainutlaatuisella keikalla, jolla Juustopäät esittää debyyttialbuminsa biisit alusta loppuun alkuperäisessä kappalejärjestyksessä.

– 90-luvun puolessa välissä elettiin jo CD-levyjen kulta-aikaa, eikä vinyyleitä ollut enää tapana tehdä, joten ajateltiin juhlavuoden kunniaksi julkaista debyytistä numeroitu ja rajattu erikoispainos vinyylinä. Levyllä on myös useita biisejä, joita ei ole koskaan soitettu livenä, joten samalla on hyvä aika ottaa nekin haltuun ja esittää yleisölle, Jansku naurahtaa.
 
Yhtye teki 1990-luvulla satoja keikkoja, julkaisi neljä albumia ja myi kultaa. Juustopäiden tunnetuimpia hittejä ovat ”Voit sä lopettaa?” (video alla), ”Kun tyttö rakastui punkkariin” ja ”Joki”. Yhtye teki odotetun paluun vuonna 2014 ja julkaisi viidennen albuminsa ”Jäljet” seuraavana vuonna.

Hade, Jansku ja Keke

Nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat Hade (laulu ja basso), Jansku (rummut ja laulu) ja uusi jäsen Keke (kitara ja laulu), joka on soittanut muun muassa yhtyeissä Frederic’s Fault, Los Culitos ja Wasted Eggs.

Juustopäät levyttävät Love Is Punk -levy-yhtiölle, joka on riippumaton suomalainen levymerkki. Sen muita artisteja ovat muun muassa MMSP, Iivari & Jääsalo ja Wasted Eggs. Love Is Punk julkaisee monipuolista punk-vaikutteista musiikkia genrerajoista piittaamatta.

25-vuotisjuhlakeikka:
Juustopäät + myöhemmin julkaistava support
Pe 9.10. Kuudes Linja, Helsinki
Liput tulevat myyntiin Tiketissä tänään.

Exit mobile version