Site icon Härdelli

Käsidesi loppu? Ei hätää – näin teet sitä itse!

Terveydenhuollon ammattilaiset ympäri maailman korostavat, että käsidesin käyttäminen ja käsien peseminen saippualla on erittäin tärkeää suojautumisessa koronavirukselta.

Ohje johti siihen, että suomalaiset alkoivat hamstrata saippuaa ja käsidesiä kaupoista viime viikolla, kun nopeasti leviävä ja tuhansia kuolemia aiheuttanut koronaviruksen aiheuttama COVID-19-tauti alkoi herätellä paniikkia myös Suomessa.

Käsidesin kysyntä on kasvanut maailmalla 1 400 prosenttia ja Suomessa kauppojen hyllyt tyhjenivät niin käsidesistä kuin saippuoistakin, kuten myös mm. vessapaperista sekä monista pitkään säilyvistä ruokatuotteista. Jotkut kauppiaat huomasivat käsidesin suuren kysynnän ja nostivat härskisti sen hintaa. Esimerkiksi viime torstaina Helsingin Pasilassa sijaitsevassa K-market Ratis -ruokakaupassa nyhdettiin puolen litran käsidesipullosta 38,50 euroa ja 100 millilitran pullosta lähes kymmenen euroa, joka teki litrahinnaksi lähes 100 euroa.

Kun kauppojen hyllyt näyttävät Suomessa nyt samalta kuin 80-luvun ja 90-luvun alun Neuvostoliitossa eikä käsidesiä saa mistään järkevään hintaan, Härdelli kertoo nyt, miten sitä voi tehdä itse!

Omatekoisen käsidesin täytyy sisältää vähintään 60 % alkoholia, jotta se toimii. Tarkoitukseen sopii sekä etanoli että isopropyylialkoholi eli isopropanoli.  

New Yorkissa sijaitsevan Columbian yliopiston epidemologian professori, tohtori Stephen Morse vahvisti CBS Newsille, että tämä itse tehty aine toimii yhtä hyvin kuin vesi ja saippua, kunhan se valmistetaan oikein.

Aine saadaan paksummaksi ja miellyttävämmäksi käsille, kun siihen lisätään aloe veraa. Voimakasta alkoholin hajua voi lievittää tuoksuöljyllä.

Tarvitset nämä tarvikkeet:

750 ml isopropanolia tai etanolia
250 ml aloe vera -geeliä tai glyseriiniä
5-10 tippaa tuoksuöljyä (jos haluat)
Sekoitusastia
Lusikka
Suppilo
Pieni suihkepullo (n. 60 ml) tai nestemäisen saippuan pullo
Pala maalarinteippiä
Tussi

Ohje: Kaada isopropanoli tai etanoli sekä aloe vera -geeli astiaan ja sekoita ainekset hyvin lusikalla. Jos haluat, voit lisätä useita tippoja esimerkiksi laventelin tuoksuista tuoksuöljyä peittääksesi voimakkaan alkoholin hajun. Sekoita. Kaada aine suppilon kautta pieneen suihke- tai nestesaippuapulloon. Laita pullon kylkeen pala maalarinteippiä, johon kirjoitat mitä pullo sisältää. Valmista!

Käsidesi ei tapa kaikkia viruksia, mutta se on tehokasta koronavirusta vastaan, koska alkoholi hajottaa koronaviruksen useiden spike-glykoproteiinien muodostamat lipidikalvon pinnat, joita ilman virus tuhoutuu melko nopeasti.

Käsidesin etu on siinä, että vaikka se on yhtä tehokasta kuin saippua ja vesi, se on nopeampaa, sillä saippualla käsiä täytyy pestä vähintään 20 sekunnin ajan. George Washingtonin yliopiston mikrobiologian professori, tohtori Sanjay Maggirwar kertoi CBS Newsille, että pullollinen itse tehtyä käsidesiä voi riittää useiksi viikoiksi, kunhan sen säilyttämiseen käytetään sellaista pulloa, joka pysyy hyvin suljettuna.

Lähde: CBS News

Kuva: Pixabay

Exit mobile version