Site icon Härdelli

Kuinka paljon remontti voikaan turvottaa? Katso täältä Se mieletön remppa -elokuvan allergiakohtaus

Voiko remontti turvottaa? Kyllä voi. Varsinkin Se mieletön remppa, jonka hulvattomia kohtauspätkiä näet tästä artikkelista.

Elokuvan taidokkaan maskeeraussuunnittelun on luonut Saara Räisänen, jonka taidonnäytteitä ovat siis myös Sami Hedbergin esittämät useat eri roolihahmot.

– Rempan maskeja oli valtavan mielenkiintoista suunnitella. Samin lukuisten hahmojen osalta oman haasteensa loi se, että hän näytteli usein montaa hahmoa samassa kohtauksessa ja vaihtoajat pyrittiin pitämään mahdollisimman lyhyinä. Apulaisohjaajamme Iiris Juutilainen tekikin valtavan työn tämän aikatauluttamisessa. Hahmojen normaali maskiaika oli tunnin ja isotöisimpiin maskeihin saattoi kulua jopa kolme tuntia, Räisänen kommentoi suuritöistä projektia.

Taustatyö vaatii myös suuren työmäärän.

– Allergisten reaktioiden kanssa päätimme kuitenkin hullutella. Silikonista valmistetut irtopalat rakensimme yhdessä Eija Hakkaraisen kanssa, ja valmisteluihin kului lähes kaksi viikkoa. Teimme useita eri turvotuksen tasoja ja palojen muovailu vaati paljon taustatyötä ja referenssikuvia oikeista allergisista reaktioista, Räisänen jatkaa.

Tässä kyseinen allergiakohtaus.

Taneli Mustosen ohjaama Se mieletön remppa -elokuva on saanut tiistaihin 3.3.2020 mennessä 122 128 katsojaa. Ensi-iltaan se tuli 19.2.2020.

Alta näet Samin äärimmäisenä arkkitehti Pirkka Tyynituulena sekä pettämättömänä remonttimies Mishana. Kaikkiaan sivurooleja Samilla on elokuvassa kuusi.

Pirkka Tyynituuli.
https://www.youtube.com/watch?v=veM_3iWYb_w
Shit goes down.
https://www.youtube.com/watch?v=YvPJ_RfFdlM
Alla olevasta making of -dokumentista pääset kurkkaamaan elokuvan kulisseihin. Dokumentissa elokuvan päätähdet Sami Hedberg ja Kiti Kokkonen sekä ohjaaja Taneli Mustonen kertovat elokuvan tekemisestä ja tunnelmista.
https://www.youtube.com/watch?v=llDzVOKri6c

Elokuvasta

Elokuvassa Kiti Kokkosen ja Sami Hedbergin esittämä pariskunta, Maija ja Jalmari, perii unelmiensa talon. Hetken aikaa he elävät siinä uskossa, että onni potkaisi heitä oikein kunnolla. Mutta: talovanhus vaatiikin pientä remppaa. Pian pariskunta huomaa olevansa keskellä kaikkien aikojen remonttisoppaa. 

Sami Hedberg näyttelee elokuvassa lukuisia sivurooleja. Oheiset hulvattomat kohtauspätkät esittelevät otteet elokuvan monipuolisista hahmoista, joissa näkyvät myös Samin loistavat koomikon taidot. Hahmojen syntyyn on vaikuttanut merkittävästi myös maskeeraussuunnittelija Saara Räisänen.

Se mieletön remppa on Solar Filmsin ja Don Filmsin yhteistuotantoa ja sen ovat tuottaneet Aleksi Hyvärinen, Markus Selin ja Jukka Helle. Elokuvan sivurooleissa nähdään Rea Mauranen, Kari Ketonen, Hannu-Pekka Björkman, Inka Kallén, Jukka Rasila ja Hannes Suominen. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Taneli Mustonen ja Aleksi Hyvärinen alkuperäiskäsikirjoituksen pohjalta. 

Taneli Mustonen tunnetaan mm. Luokkakokous ja Luokkakokous 2 – Polttarit -elokuvien ohjaajana, jotka ovat olleet suuria yleisömenetyksiä. Hänen ohjaamansa Bodom-elokuva sai suurta menestystä ulkomailla ja hyvät arviot mm. maineikkailta Variety ja The Hollywood Reporter -lehdiltä. 

Elokuva kuvattiin Suomessa ja Virossa viime kesänä. Sen ovat käsikirjoittaneet Atle Antonsenin ja Arild Fröhlichin menestyskomedian Norske Byggeklosser pohjalta Taneli Mustonen ja Aleksi Hyvärinen. Elokuvan levittää Nordisk Film.

Alla elokuvan traileri.

Kuva: Solar Films / Tiia Öhman

Exit mobile version