Site icon Härdelli

Tässä baarissa käytiin usein ysärillä – ”tavattiin julkkis, joka tilaa oluen jäillä”

Ville-Valo-Olut-jäillä

Lukijamme kertoo 90-luvun loppuvuosista, jolloin hän kävi usein ystävänsä kanssa Cafe Maestrossa:

Valittiin menomesta usein musiikin mukaan. Mitä raskaampaa, sitä parempi meno. Levyautomaatteihin upposi aina kasapäin kolikoita ja joskus pelikoneesta tulleilla voitoilla omittiin soittolista pitemmäksi aikaa.

Omat muistikuvat ovat korkean humalatilan vuoksi jokseenkin hatarat yhdeltä illalta, mutta jalat sentään kantoivat vielä. Kävin siinä paukuttamassa jotain pokerikonetta ja tiskille tullessani kamuni jutteli jonkun hepun kanssa. Itselläni ei ollut harmainta haisua, kuka siinä oli, mutta mies paljastui Ville Valoksi. Frendi tunsi hänet jostain pikkubändistä ja esitteli hänet minulle.

Muistaakseni kättelin Valoa siinä baaritiskillä ja vaihdoin muutaman sanan, vaikka muistikuvat ovat aukkoja täynnä. Myöhemmin kaverini taustoitti tilannetta vähän enemmän.

Tavattiin julkkis, joka tilaa oluen jäillä, hän kertoi.

Valo ei ollut vielä silloin kovin iso tekijä musiikkialalla, mutta toisella baarireissulla käytiin kuuntelemassa hänen bändinsä esitystä Tavastialla.

– Rokkikundi

Kuvituskuva: Pixabay

Exit mobile version